sunnuntai 21. elokuuta 2016

Olle Hangossa


Tänään Olle lähtee ensimmäistä kertaan Hankoon. Ollea jännittää hirveästi, mutta on hirmuisen innoissaan!


Matka alkaa Kupittaan asemalta, jossa Olle odettelee junaa saapuvaksi.  

Olle matkustaa ensimmäistä kertaa junassa ja se on hänestä hyvin jännittävää.

Kahden tunnin matkustamisen jälkeen Olle saapuu Hankoon! Jipii!
Ollella on niin suuri nälkä, että ensimmäiseksi täytyy mennä syömään. Olle meneekin hyvään pizzeriaan ja herkuttelee tonnikala-herkkusienipizzalla.

Kun vatsa on täynnä, Olle lähtee katsomaan Hangon leijonia ja uskaltaa jopa ratsastaa toisella. 

Keinupuisto
Hangossa on iso leikkipuisto, jonne Olle tietenkin halusi päästä leikkimään! 

Ensimmäiseksi Olle menee karusellin kyytiin ja ottaa hurjat vauhdit.

Seuraavaksi Olle menee keinulautaan, vaikkei saakkaan ketään kaveriksi. Ihan kivasti siinä yksinkin kiikkuu.
Totta kai liukumäki oli kokeiltava! Sieltä tullaankin vauhdilla alas!

Keinumassakin käydään ja se on Ollesta hurjan hauskaa!


Nallena Olle tietenkin haluaa kiipeillä ja viihtyykin pitkään kiipeilyn parissa.

Casinon kalliot
Hangossa on aivan ihana luontopolku, missä Olle pääsee katsomaan upeita maisemia ja tutustumaan bunkkereihin. 

Luontopolulla on Ollesta parhaat kiipeilypuut, koska ne ovat niin käyriä ja niissä on niin paljon oksia, että niihin on helppo kiivetä.

Kallioilta näkee hyvin kauas merelle asti. Ollesta maisemat ovat hienoja.  

Myös Hangon maamerkit näkyvät hyvin!
 
Ollesta männyt ovat hauskoja, koska niiden oksat ovat niin matalalla, että ne muodostavat ikään kuin mäntymaton kallioille.

Olle pääsi myös hieman veden ääreen ja kokeili varovasti oliko vesi jo kylmää. 


Seuraavaksi Olle tuleekin bunkkereille ja tutustuukin niihin innoissaan. Bunkkerit on Ollesta tosi siistejä!

Tälläisiä maisemia Olle bunkkereista katselee. 

 Olle bongaili myös laivoja kaueampana merellä. 

Luontopolun läheisyydestä löytyvä tykki on Ollesta tosi kiinnostava. 

Luontopolun jälkeen Olle menee satamaan ihailemaan laivoja. Pääsisipä hänkin joskus veneen kyytiin tai ihan oikeaan laivaan!

Ennen kotiin lähtöä Olle käy ihailemassa vesitornia. Olisi ollut tosi kiva päästä vesitorniin, mutta se oli jo mennyt kiinni. Olle kyllä haaveilee pääsevänsä joskus ylös vesitorniin. 

Kotimatkalla konduktööri antoi Ollelle ihan oman junalipun. Ollesta olikin hauskaa saada ihan ikioma lippu!

Olle kiittää!  :)



sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Mors lilla Olle


Kuvat ja musiikki kuuluvat yhteen! Postaus on poikkeuksellisesti ruotsinkielinen. 




Mors lilla Olle i skogen gick,
rosor på kind och solsken i blick.
Läpparna små utav bär äro blå.
- Bara jag slapp att så ensam här gå.


Brummelibrum, vem lufsar där?
Buskarna knaka', en hund visst det är.
Lurvig är pälsen, men Olle blir glad.
Å, en kamrat, det var bra, se goddag!


Klappar så björnen med händer små, 
räcker fram korgen: - Se där, smaka på!


Nalle han slukar mest allt vad där är.
- Hör du, jag tror att du tycker om bär.


Mor fick nu se dem, gav till ett skri.
Björnen sprang bort, nu är leken förbi.


Å, varför skrämde du undan min vän?
Mor lilla, be honom komma igen.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Olle saa uuden ystävän!


Olle oli tylsistynyt koko päivän sisällä, joten hän päätti lähteä ulos, jos hän keksisi jotain kivaa tekemistä.



Yhtäkkiä Olle huomaa surullisen näköisen nallen sillan alla. Miksiköhän iso nalle on niin surullinen?


Olle rohkaisee mielensä ja menee kysymään mikä nallea surettaa. Käy ilmi, että iso nalle on surullinen, koska hänellä ei ole paikkaa minne mennä ja hän on ihan yksin. Nälkäkin kurnii mahassa. Ollekin tulee hieman surulliseksi.  


Kekseliäänä nallena Olle kuitenkin keksii, että iso nalle voisi tulla Ollen luo syömään ja leikkimään. Iso nalle menee hieman hämilleen Ollen pyynnöstä, mutta suostuu ilomielin. Iso nalle esittelee itsensä Elmo-Elmeriksi ja tietenkin Ollekin esittelee itsensä. Sitten Olle ja Elmo-Elmeri lähtevät kotia kohti.


Aivan ensimmäiseksi Olle ja Elmo-Elmeri syövät tonnikalalasagnea. Elmo-Elmerillä on niin hirmu kova nälkä, että hän ottaa lisää herkullista ruokaa.


Ruokailun jälkeen nallet keksivät leipoa jotain ystävänpäivän kunniaksi. Pitkän pohdinnan jälkeen he päätyvät tuplasydämiin, jotka ainakin reseptissä näyttävät herkullisilta. 


Tällaistä reseptia nallet ovat toteuttamassa.


Ensiksi on tietenkin otettava kaikki ainekset esille, jotta ne ovat sitten kätevästi tassun ulottuvilla, kun niitä tarvitaan. 


Kun voi on sulanut, Olle kaataa sekaan fariinisokerin ja sitten normaalin sokerin. Olle yrittää mitata sokerit mahdollisimman tarkkaan. Olisihan se kurjaa jos kekseissä olisi liian vähän sokeria.  


Kun Olle on kaatanut sokerit voin sekaan, Elmo-Elmeri sekoittaa seoksen hyvin. Elmo-Elmerin tekisi mieli maistaa seosta, mutta pitää itsensä kurissa. 


Nallet lisäävät vuorotellen aineksia kattilaan, eikä aikaakaan kun taikina on jo valmis muotoiltavaksi. Ensin Elmo-Elmeri saa kaulia taikinaa ja Olle saa sitten jatkaa.


Kun taikina on kaulittu levyksi, Olle saa painaa sydämen muotoisella muotilla taikinaan sydämen. Nallet puuhaavat tätäkin vuorotellen.


Ollen ja Elmo-Elmerin täytyy olla tarkkoja, että he tekevät jokaiselle sydänpohjalle reiällisen sydänkannen. Nallet saivat tehtyä kaksi pellillistä sydämiä.


Enää Elmo-Elmeri ei voi vastustaa kiusausta, joten hän lipaisee nopeasti taikinat kaulimista. Taikina ainakin maistuu hyvältä!


Sydämet eivät ole kauaa uunissa ja niitä päästään jo koristelemaan. Elmo-Elmeri levittää vadelmamarmeladia sydänpohjaan.


Kun Elmo-Elmeri on saanut levitettyä marmeladin, Olle painaa sydänkannen päälle. Nallet ovat sitä mieltä että tuplasydämet ovat nätin näköisiä. Toivottavasti ne myös maistuvat hyviltä.


Ja kyllä ne maistuvat hyvältä. Nallet saavat nopeasti keksit tehtyä, jonka jälkeen he tietenkin haluavat maistaa tuotoksiaan. 


Herkkuhetken jälkeen Olle ehdottaa, että he pelaisivat Afrikan tähteä. Elmo-Elmeri ei ole koskaan pelannut Afrikan tähteä, mutta se vaikuttaa kivalta peliltä. Olle pyytää myös Julle-vaarin mukaan peliin. 


Olle ja Julle selittävät Elmo-Elmerille pelin tarkoituksen ja säänöt samalla, kun he tekevät alkujärjestelyt. Ja sitten peli voi alkaa!


Olle löytää ensimmäisenä Afrikan tähden ja ehtii ensimmäisenä takaisin lähtöruutuun. Olle on tietenkin innoissaan voitostaan. 


Pelaamisen jälkeen Elmo-Elmeri tulee taas surulliseksi, kun hän muistaa ettei hänellä ole kotia, eikä paikkaa minne mennä. Olleakin alkaa surettaa, koska hänellä on ollut tosi kiva päivä Elmo-Elmerin kanssa eikä haluaisi, että iso nalle lähtisi. 


Julle kuitenkin keksii ratkaisun, jolla ongelma saadaan ratkaistuksi. Julle ehdottaa, että Elmo-Elmeri jäisikin heille asumaan. Tästä Elmo-Elmeri ja Olle riemastuvat kovasti. Jippii, Elmo-Elmeri saa jäädä!


Näin nallet saivat ystävän toisistaan ja Elmo-Elmeri sai ikioman kodin.

Hyvää ystävänpäivää! <3
Toivottaa Olle ja Elmo-Elmeri